21.2.2012

miltä näytin wanhoissa?

Monet on kysellyt mun wanhojen mekosta, et miltä se näyttää. Teenkin nyt ekan wanhojen postauksen mekosta sekä kampauksesta ja meikistä, nyt kun niistä kuviakin ihan kiitettävästi siitä löytyy.

Mekko



Mekko oli siis väriltään lähellä sähkönsinistä. Niin kuin kuvasta näkee, malliltaan mekko oli kapea, olkaimeton ja vyötäröltä kireä. Helman ensimmäiset kerrokset oli ohutta kauniisti laskeutuvaa kangasta, ja kun esim. mekolla pyörähti niin helma liikkui liikkeen mukana kivasti. Verraten mekkoihin joissa on alushameet ja muut tuet helman alla. niissä helma on suht tönkkö eikä oikeastaan liiku yhtään. Tällaiset "kermakakku" mekot on muutenkin käytännössä hankalia, esim. liikkuminen, tanssiminen ja istuminen voi tuottaa välillä vaikeuksia. Mutta onhan ne muuten kauniita ja näyttäviä.


Mekossa oli rintojen kohdalla paljetteja ja koko helma oli täynnä pieniä kiiltäviä pisteitä. Läheltä pisteet näki, mutta kaukaa katsottuna helma näytti kimaltelevan, niin kuin kuvasta näkee. Mekossa oli jo niin paljon kimallusta, että jätin kaulakorun pois ja korvissa oli vain pienet korut.



Mekko laitettiin kiinni vetskarilla. Toinen vaihtoehto mekoissa on yleensä korsettimainen nauhakiristys systeemi.

Ostin mekon viime kesänä New Yorkista. Se maksoi n. 40 dollaria. Pääsin siis tosi halvalla! Suunnitelmissa oli ostaa vaaleenpunainen prinsessamekko kermakakku helmoineen, mutta olihan tuo mekko nyt pakko ostaa kun oli niin hieno siihen nähden kuinka paljon maksoi.


Kampaus


Halusin alusta alkaen kiharaa ja laskeutuvaa hiusta, hyödyntäen mun pitkiä hiuksia enkä esim. laittaa niitä vaa taakse nutturalle. Suunniteltiin sitten kampaajan kanssa kampaus, jossa kiharat menee toiselle puolelle päätä ja laskeutuu vasemmalle olkapäälle.

Niinkuin edellisestä kuvasta näkee, missä oon selkä kameraan päin, oikeanpuolimmaiset hiukset vedettiin vaan päätä myöten taakse. Otsis vedettiin kiharoitten alle. Ite pidin kampauksesta! Melkeimpä just sellane mitä halusinkin.

Kampaukseen käytettiin paljon lakkaa ja muita tuotteita. Lisäksi pinneillä pidettiin otsis ja päätämyöten menevät hiukset kiinni. Kiharoita myös tuettiin ja nostettiin pinneillä. Pinnejä ei pahemmin näy, koska ne on piilotettu kiharoitten alle.

Meikki


Meikki oli sama kun Roosan synttäreillä. Tumma silmämeikki, tekoripset, poskipunaa ja aika vaaleat huulet. Yksityiskohtia en nyt viitsi sen enempää ruveta selittämään!

Mutta joo, ite tykkään tästä meikistä hurjasti. Korostaa ja "isontaa" kivasti silmiä ja on muutenkin näyttävä. Tästä vois tulla vaikka mun vakkari bilemeikki!

Jotkut pyys jonkinlaista postausta tästä meikistä. Voin sellaisen väsätä heti kun suinkin ehdin/jaksan. Tähän meikkiin nimittäin menee se puolituntia ihan heittämällä.. Mutta teenkö videon vai kuvapostauksen? Ehdotelkaa te!



Postaan myös itse tanssiaisista ja jatkoista + laitan tänne kuvia muitten tyttöjen kampauksista ja mekoista, niin saatte lukiat vähän inspistä, jotka tulevaisuudessa tanssitte wanhat!

10 kommenttia:

  1. ihan hullun ihana toi sun mekko ! muistatko mistä kaupasta ostit sen sieltä jenkeistä? (-:

    VastaaPoista
  2. Anonyymi - kiitos:) hitto ku en muista kaupan nimee, mut se on sellane iso liikeketju mikä myy merkkivaatteita halvemmil hinnoil! ilmotan jos muistan kaupan nimen

    VastaaPoista
  3. Tee videopostaus :DD (vähä kuulostan dorkalta ku haluun nähä oman siskoni videopostauksen xD) Tosin sen leikkaaminen voi olla vähä kinkkistä. Ja siis anna, toi mekkohan oli Century 21:sta!!

    VastaaPoista
  4. mä ehdin jo odotella tätä postausta! oih! oot ollu kyllä ihan huiiikeen kaunis! toivottavasti oli ihan mainiointa aikaa! ü

    VastaaPoista
  5. olit ihana telkkarissa !

    VastaaPoista
  6. oi :) paljon kampaus makso ja millä kampaajalla kävit?

    VastaaPoista
  7. Maija - :DDD kattoo. ja nii oliki joo!

    Mimi - kiitti jenni:) ja oli kyllä tosi kivaa!

    sonya - haha aijaa kiitti:D

    Anonyymi - torilla Ykköset liikkeessä, 67 € makso

    VastaaPoista
  8. näytit kyllä tosi tyrmäävän kauniilta! toi mekko korostaa hyvin sun kapeeta vyötäröä!

    VastaaPoista
  9. Ihan huikaisevan kaunis olet ollut kyllä! Ja mekkokin aivan ihana. Tee videopostaus tosta meikistä, saa paljon paremmin selvää, miten teet ton :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi - voi kiitoss:)

    Anonyymi - kiitos paljon:) nii joo, voi olla et selkeempi videomuodossa

    VastaaPoista