29.11.2011

darkness


Pahoittelut viime päivien hiljaisuudesta täällä blogin puolella. Yksinkertaisesti syynä on se, että eihän tuolla ulkona voi kuvata enää neljän jälkeen! Aivan liian pimeää. Kyllä, nämä kuvat kuvasin neljän jälkeen ja epätoivoisesti yritin muokata sellaisiksi, että kehtaa täällä julkaista. Just ja just onnistuin. Mutta no onhan tuo laatu aivan naurettavan huono, myönnetään. Toivottavasti saatte silti asusta jotain tolkkua.

Rakastan vain yli kaiken ylipolvensaappaiden ja pitkän takin yhdistelmää, missä reidet näkyvät takin ja saappaiden välistä, mieluiten vain ohuiden sukkisten alta. Yllätyin, että tarkenin ihan hyvin noilla ohuilla sukkiksilla! Johtunee varmaan siitä, että saappaiden alla oli polvisukat.

En ole lähipäivinä puuhaillut mitään kovin ihmeellistä. Koulussa, salilla, yksin, kavereitten kaa ja sitä rataa. Arkipäivät on niin samanlaisia ettei niitä ees erota toisistaan. Tuntuu että ne vaa vierii ohi. Mut joo, ehkä meen nyt keksii jotain kehittävää tekemistä enkä vaa valita, tsau!

Ps. Olen huomannut todella epämukavan asian. Kun aamulla herää, on aivan pilkko pimeää. Sitten menee kouluun ja kun pääsee siinä kolmelta, onkin taas kohta pimeää!?! Todella masentavaa! En kyllä pidä talvesta sitten yhtään. Jotenkin tuo kylmyys ja pimeys latistaa mielialaa ja vie iloiset ajatukset muualle.

Pps. Jee, 100 lukijaa! Im happy:) Kiva kun teitä on jo noin paljon, en olisi uskonut.

4 kommenttia:

  1. sulle ei sovi yhtään noi ylipolven saappaat =D sun jalat on nii laihat että näyttää tyhmältä...

    VastaaPoista
  2. Pöh, just hyvältä näyttää.

    VastaaPoista